Edellisessä postauksessa kerroin hieman itsestäni.
Syy minkä vuoksi haluan jakaa ajatuksiani on yksinkertainen. Haluan luoda keskustelua.
Tänään aiheena on Suomen suhde Venäjään, Eurooppaan sekä Natoon.
Kaikki sanomani eivät ole faktoja, lähinnä kerron miltä minusta tuntuu.
Tarkoitus on herättää keskustelua ja ajatuksia.
***
Olen seurannut Ukrainan ja Venäjän välistä suhdetta hyvin tarkkaan. Medioina olen käyttänyt kansainvälisiä sekä suomalaisia.
Kaikissa näissä on muutama yhdistävä tekijä. Päällimmäisenä ihmiset ovat huolissaan. Etenkin Suomi on saannut mainintoja poikkeuksellisen paljon. Tai sitten se johtuu siitä, että suomalaisena "Suomi mainintoihin" kiinnittyy huomio.
***
Vuonna 2008 elokuussa Georgian armeija soti Etelä-Ossetian ja Venäjän armeijaa vastaan. Venäjä perusteli sodan samalla tavalla kuin vuoden 2014 Krimin valloituksen: "Venäläisten suojelulla".
Georgian "onneksi" sota kesti vain 5 päivää.
Suosittelen perehtymään tähän sotaan. Tietoa löytyy internetistä vaikka kuinka paljon.
![]() |
Georgian kartta, lila alue sota-alue |
Me länsimaalaiset olemme jotenkin unohtaneet sen faktan, että maailmalla vielä soditaan.
Kuvaavin esimerkki on viimeaikaiset tapahtumat.
Venäjän ja Ukrainan kiistat ovat laajentumassa kolmanneksi maailmansodaksi ja samalla ihmiset miettivät, että mihin se Malesialainen lentokone on hävinnyt. Ja surkutellaan kuinka 200 ihmistä kuoli.
Jos kolmas maailmanlaajuinen sota alkaisi, 200 kuollutta olisi silmänräpäys.
***
Totuus on myös se, että länsimaalaisten mediat yrittävät mustamaalata Venäjää. Kylmä sota ei ole loppunut vieläkään.
Eikä Venäjän johdossa ei tehdä päätöksiä vodka huuruissa. Heilläkin on omat syynsä toimia maailmalla.
Venäläiset ovat kansaltaan hyvin isänmaallisia. He pitävät huolta omistaan.
***
Venäjä on hyvin arvaamaton maa.
Kun kävelet kaupungissa, voit kohdata maailman historian merkittävimpiä rakennuksia. Ne ovat tänä päivänäkin loisteliaita. Mutta palatsin vieressä voi olla ränsistynyt talovanhus.
Ihmeellisintä Venäjässä on myös sen laajuus.
Olen vieraillut Venäjällä ja tiedän mitä elämä on suurkaupungissa. Kadut ovat hyvässä kunnossa, kaikki kiiltää ja roskia ei näy. Kaikilla vaikuttaa myös olevan työ. Suomalaisia ”kassi-almoja” ei näy.
Mutta millaista on elämä toisella puolella Venäjää? Entä Siperia? Entä Etelä-Venäjä, jossa juuri järjestettiin Olympialaiset?
Maa on laaja ja sen väestö on monesta eri heimosta alkuperäisin. Kuinka käy tulevaisuudessa, jos nämä heimot eivät enää jaksa palvella Länsi-Venäjää? Kysymykseni kuuluu, voiko Venäjä hajota jonain päivänä?
Tieto lisää tuskaa.
Nykyään joka puolella maailmaa, pystyy näkemään suurkaupunkien loistoa ja sitä normaalia arkea. On kansainvälisiä ketjuja, pikaruokaa, hienoja autoja, muotivaatteita ja sitä kaikkea normaalia materiaalia, jota me länsimaalaiset päivittäin havittelemme.
Venäjällä, tarkemmin ottaen Hanti-Mansijskissa pelaa yksi suomalainen jääkiekkoilija. Hänen kaupunkinsa on suurin piirtein Porin kokoinen kaupunki. Kaupunkiin tulee kerran viikossa lihalähetys. Miesten ainoa vaatekauppa myy vain Adidasta, kolme teräistä partahöylää ei löydy koko kaupungista. Lähin kunnon ostospaikka on sama kun ajaisi Helsingistä Jyväskylään. Lähin Ikea on tuhansien kilometrien päässä.
Miksi joku kuka näkee internetin ja TV:n välityksellä sitä kaikkea loistoa, haluaisi asua tällaisessa kaupungissa?
Uskon, että tällä hetkellä kysymys väestön päässä kuuluu: ”Miksi palvella Moskovaa ja Pietaria?”
Tämä on hiukan kärjistäen, mutta uskon että tulevaisuudessa jos tavallisen venäläisen kansalaisen elinolot eivät parannu, koittaa joko näiden alueiden itsenäistyminen tai ”maaseutujen” erakoituminen, kun ihmiset muuttavat tavoittelemaan unelmiaan.
***
Lisäksi Venäjä on ulkopoliittisesti todella ahtaalla tällä hetkellä. Ukrainan tapaus tulee vaikuttamaan Venäjään todella negatiivisesti. Ihan sama mitä ikinä Krimin-nimimaalla tulee tapahtumaan. Kiitos länsimaisen propagandamedian.
Venäjällä voi olla toimiensa takana hyvää, mutta tällä hetkellä Venäjän tapa toimia näyttää huonolta shakkiottelulta. Yhden hyvän siirron jälkeen koittaa kaksi huonoa.
On ymmärrettävä, että sotilas-strategisesti Krimin niemimaa on Venäjälle tärkeä, mutta olen ymmärtänyt, että Venäjällä oli vielä vuokra-aikaa jäljellä kyseisestä Sevastopolin tukikohdasta.
Olisiko taustalla kuitenkin loppujen lopuksi Venäjän historia. Venäjä on aina ollut valtio joka sotii ja valloittaa. Heillä on loistavia voittoja sodista. Kun Neuvostoliitto kaatui, Venäjä menetti näitä alueita. Olisiko kyse kuitenkin historian palauttamisesta.
Vladimir Putin haluaa ehkä Neuvostoliiton takaisin?
Me länsimaalaiset emme tule koskaan ehkä tajuamaan näitä syitä. Kyseessä voi olla jonkinlainen maineen palauttaminen.
Kuinka tämä tulee vaikuttamaan meihin suomalaisiin?
Tiedän, että moni suomalainen, etenkin vanha kansa on tarttumassa Natoon sekä siihen vanhaan talvisodan aikaiseen aseeseen. Venäjän sotilasjohto tietää kuitenkin, että tänne ei vain tulla.
Eräs Venäläinen kenraali on joskus sanonut: ” Suomen voi mahdollisesti valloittaa, mutta sitä ei voi hallita koskaan”. Sotilaallisesti meillä ei ole hätää.
Itse toivon ja uskon, että Venäjä kokeilee kepillä jäätä. Totuus on kuitenkin, että kuhan Venäjä ei ammuskele Ukrainassa, saavat he tehdä ihan mitä tahansa. Kukaan ei tule loppujenlopuksi tarttumaan aseeseen. Uskon, että case-Krim tulee olemaan jatkossa Ukrainan motivaattorina kohti EU:ta. Samaa voisin kuvitella kaikille muillekin Venäjän Euroopan naapureille.
Joten EU tulee laajentumaan.
Suomalaisten yritysten haluja rantautua Venäjälle on nyt kuitenkin vähennetty. Uskon että monessa yrityksessä mietitään, että miksi harjoittaa liiketoimintaa Venäjällä, koska se on niin epävakaa maa?Loppujen lopuksi kaikki tajuavat, että Venäjä on meidän raja-naapuri ja sen kanssa on käytävä kauppaa.
Ja viisumivapaus tulee koittamaan, mutta tämän hetkiset toimet kuitenkin siirsivät kelloa taaksepäin. Uskon, että olemme samassa tilanteessa kuin 2000-luvun alussa. Nyt harkitaan liiketoimintaa Venäjälle.
***
Käytän nyt KYNÄ-esimerkkiä.
Perustan lyijykynä-tehtaan Suomeen. Tämä siitä syystä, että minulle on paras vaihtoehto tuottaa Suomessa lyijykyniä.
Kun menen kynieni kanssa Eurooppaan, törmään kilpailijoihin. On amerikkalaisia brändi kyniä ja saksalaisia laatu kyniä. Sitten on vielä Kiinalaisia halpoja kyniä. Nämä ovat vielä kuulakärkikyniä tai lyijytäyte kyniä.
Joten kysymys kuuluu, saanko myytyä kyniäni ollenkaan Euroopassa?
Mielestäni meillä on sellainen tilanne, että me suomalaiset ostamme halvimpia tuotteita. Muualla Euroopassa ostetaan parasta tai kotimaista.
Kun menen Venäjälle, huomaan ilokseni kuinka jo junassa Venäläiset tullimiehet havittelevat minun "MADE IN FINLAND" - kyniä.
Venäjällä MADE IN FINLAND on arvostettu laadun tae.
Kun menet Pietarin PRISMAAN (kyllä, Pietarissa on Prisma), ensimmäisenä silmiisi osuu Rainbown tuotteita. Suomenlipuilla varustettuina.
Venäläiset tietävät, että suomalaiset tuotteet ovat parempia kuin paikalliset.
Joten loppujen lopuksi kynäni käyvät kaupaksi suomalaisille ja venäläisille. Jos jokainen venäläinen ja suomalainen ostaisi kyniäni, tienaisin 1€ kappale hinnalla noin 155 miljoonaa euroa.
Euroopassa saisin myytyä kyniä ehkä sen 10 miljoonaa kappaletta.
Euroopassa asuu noin 700 miljoonaa ihmistä, Venäjällä noin 150 miljoonaa.Tämä kynä vertaus on todella kärjistetty vertaus. Mutta se ehkä avaa joidenkin silmiä ja saa ne muutamat ihmiset ajattelemaan laatikon ulkopuolelle. Venäjä EI OLE UHKA, se on MAHDOLLISUUS.
Sen vuoksi ihmettelen todella paljon tämän hetkistä keskustelua:
"SUOMI NATOON!"
"TERVETULOA KOITTAAMAAN RYSSÄT"
Jne.
Suomalaiset eivät näe mahdollisuutta.
***
Tällä hetkellä käytännössä jokaisessa suomalaisessa kunnassa pohditaan - "Kuinka tänne saataisiin lisää työpaikkoja"
Ilmainen vinkki: hankkimalla asiakkaita
Jos näitä ei löydy kotimaasta -> silloin pitää mennä muualle.
Eurooppa on mielestäni jo nähty. Se ei lisää vientiä yhtä paljon kuin tuontia.
***
Ihmettelen myös sitä, kun ihmiset haluavat taistella venäläisiä vastaan.
Miksi?
Eikö olisi parempi olla suurvallan ystävä?
Jos katsot karttaa näet, että Amerikasta on todella pitkä matka puolustamaan Suomea.
Venäjä kun taas on rajanaapuri.
Mielestäni ei kannata olla rähmällään länteen eikä itään. Yhteistyötä pitää tehdä kaikkien kanssa.
***
Venäjä ei tule koskaan hyökkäämään Suomeen. Meillä on pitkä yhteinen historia. Venäjä arvostaa meitä, joten meidänkin pitää arvostaa heitä.
Mielestäni Suomen pitäisi tehdä sotilaallista yhteistyötä pohjoismaiden, EU:n ja etenkin Venäjän kanssa.
Ennakkoluulot tosin estävät tämän skenaarion toteutumisen.
***
Hyvä ystäväni on sotilas. Hän kertoi tarinan jonka mukaan joku viisas mies on ennustanut seuraavan sodan olevan uskonsota. Se käydään muslimit vs. muut.
Esim. monet Euroopan maat ovat muutaman kymmenen vuoden päästä muslimivaltioita. Tällöin alkuperäinen väestö tulee nousemaan kapinaan ja uusi konflikti alkaisi tästä.
Kun tätä vaihtoehtoa miettii, se voi olla realistista.
Menee "musta tuntuu - fiiliksellä", mutta kyllä syntyvyystilastot ovat muslimien puolella, jos vertaillaan alkuperäistä Euroopan väestön syntyvyyttä.
Jos esimerkiksi tämä skenaario toteutuisi, olisin mieluiten ortodoksisen Venäjän kanssa rinta rinnan.
***
Tarkoitukseni ei ole lietsoa mitään pahaa. Toivon että case-Ukraina saadaan sovittua ilman aseellista konfliktia. Ja toivon että kaikki suomalaiset alkaisivat ajattelemaan "MIKÄ ON PARHAAKSI SUOMEN VALTIOLLE."
Yhdessä se on rakennettu, joten sitä pitää ylläpitää.
Mitä ajatuksia tämä teissä herättää?
- Venetsian Paroni -
2.4.2014
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Asiattomat kommentit muille sivuille. Muista kunnioittaa muita ihmisiä.